1) Vuoraa 20cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
2) Vuoraa vuoan reunat reunakalvolla tai leivinpaperilla.
1) Murskaa piparkakut hienoksi muruksi.
2) Sulata valkosuklaa mikrossa aina 30 sekuntia kerrallaan ja sekoita välillä.
3) Kaada sulanut valkosuklaa piparimurun sekaan ja sekoita tasaiseksi.
4) Painele piparimuru irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (n.1-2cm ylöspäin) ja nosta jääkaappiin kovettumaan.
1) Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2) Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan.
3) Mittaa toiseen kulhoon tuorejuusto, sekä sokerit ja sekoita ne keskenään.
4) Sulata punaherukat ja soseuta ne sauvasekoittimella. Paseeraa punaherukoiden mehu siivilän läpi tuorejuuston joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
5) Kuumenna glögitiiviste ja purista liivatteista ylimääräinen vesi. Lisää liivatteet kuumaan glögiin ja sekoita tasaiseksi.
6) Lisää liivateneste ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon samalla koko ajan sekoittaen.
7) Lisää lopuksi sekaan vielä kermavaahto ja nostele nuolijalla tasaiseksi.
8) Kaada punaherukkatäyte piparkakkupohjan päälle ja kopauta vuokaa pöytää vasten pari kertaa, jotta ylimääräiset ilmakuplat lähtevät.
9) Nosta kakku jääkaappiin hyytymään 2 tunniksi.
Aloita tekemään valkosuklaatäytettä, kun punaherukkatäyte on hyytynyt jääkaapissa n. kaksi tuntia.
1) Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2) Mittaa mikron kestävään astiaan valkosuklaa, sekä 0,75dl kermaa. Sulata valkosuklaa ja kerma mikrossa aina 30 sekuntia kerrallaan, kunnes suklaa on kokonaan sulanut kerman sekaan. Sekoita tasaiseksi.
3) Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan.
4) Mittaa toiseen astiaan tuorejuusto, sekä vaniljasokeri ja sekoita ne keskenään.
5) Lisää tuorejuuston sekaan vielä sulanut valkosuklaa-kermaseos ja sekoita tasaiseksi.
6) Kuumenna pieni tilkka vettä ja purista liivatteista ylimääräinen vesi. Lisää liivatteet kuumaan veteen ja sekoita tasaiseksi.
7) Lisää liivateneste ohuena nauhana valkosuklaa-tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen.
8) Lisää lopuksi sekaan vielä kermavaahto ja nostele nuolijalla tasaiseksi.
9) Kaada valkosuklaatäyte punaherukkatäytteen päälle tasaisesti ja kopauta vuokaa pari kertaa pöytää vasten, jotta ylimääräiset ilmakuplat lähtevät.
10) Nosta kakku jääkaappiin hyytymään taas 2 tunniksi.
Tee kiille kakkuun, kun valkosuklaatäyte on hyytynyt jääkaapissa n. 2 tuntia.
1) Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2) Mittaa kulhoon glögitiiviste.
3) Mittaa toiseen astiaan vesi ja kuumenna se kuumaksi.
4) Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää ne kuuman veden sekaan. Sekoita tasaiseksi.
5) Kaada liivateneste ohuena nauhana glögitiivisteen joukkoon ja sekoita samalla lusikalla.
6) Kaada kiille hyytyneen valkosuklaatäytteen päälle lusikkaa apuna käyttäen ja nosta kakku hyytymään jääkaappiin vielä vähintään 4 tunniksi.
Vinkki: Kiille kannattaa sekoittaa lusikalla/puuhaarukalla, sillä vispilä tekee siihen paljon ilmakuplia. Jos ilmakuplia kuitenkin jää, voit puhkoa ne varovasti esimerkiksi coctailtikkua apuna käyttäen.
1) Vatkaa vispikerma jämäkäksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Laita kermavaahto pursotinpussiin ja pursota kakun toiseen reunaan kermaa puolikuun mallisesti haluamallasi tyllalla.
2) Asettele muutama rosmariinin oksa pursotusten lomaan.
3) Pilko piparkakkuja hieman pienemmiksi ja asettele ne pursotusten päälle.
4) Pese ja pilko viikuna lohkoksi, lisää kakun päälle.
Asettele vielä lopuksi koristehelmiä sinne tänne muiden koristeiden lomaan.
Inspiroidu
Kakut
Kakut
Kakut