Tarvitset paidanmuotoisen piparimuotin tai voit tehdä leivinpaperista mallin, jonka mukaan voit leikata taikinasta paita pipareita.
Kuumenna uuni 180 asteiseksi ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
Sekoita leivinjauhe ja kaakao jauhoihin. Lisää kaikki muut aineikset ja sekoita taikina sähkövatkaimen taikinakoukuilla nopesti tasaiseksi.
Kauli taikina leivinalustalla jauhojen kanssa noin 1/2 cm paksuiseksi levyksi. Ota muotilla niin monta paitapiparia, kuin mahdollista. Paista piparit väljästi uunipellillä 12 minuutin ajan. Anna pipareiden jäähtyä tasaisella alustalla.
Kuorruta piparit sokerikuorrutteella pursottamalla kuorrutetta ensin reunoille ja sitten keskelle. Levitä kuorrutetasaiseksi esimerkiksi hammastikun avulla. Sokerikuorrutetta voi pehmittää lämpimässä vedessä ennen käyttöä.
Kiinnitä kuorrutteeseen koristeita kun kuorrute on vielä pehmeää. Anna kuivua. Kuivunneen kuorrutteen päälle voi lisätä koristelugeeleillä kuvioita.
Inspiroidu
Pikkuleivät
Pikkuleivät
Pikkuleivät