Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja vaahdota tasaiseksi ilmavaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää yhdessä maidon kanssa taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Lisää lopuksi suklaanapit. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 180 asteessa 20-25 minuutin ajan. Anna muffinien jäähtyä ennen koristelua.
Vaahdota kakkumousse pakkauksen ohjeen mukaan maidon kanssa. Lisää aromia ja väriä maun mukaan. Pursota mousse muffinien päälle. Säästä pieni määrä kuorrutetta koristeiden kiinnittämiseen. Kauli sokerimassasta tomusokeroidulla alustalla 12 kpl halkaisijaltaan n. 10 cm ympyrää. Värjää pieni pala valkoista sokerimassaa mustaksi mustalla geelivärillä. Saadaksesi vahvemman värin, lisää joukkoon hieman kaakaojauhetta. Tee mustasta sokerimassasta silmät kummituksille. Kiinnitä ne ja sokerisydämiä kuorrutteella koristeeksi. Nosta sokerimassalevyt kuorrutteen päälle.
Inspiroidu
Cupcake
Cupcake
Cupcake