Esikuumenna uuni 180 asteiseksi. Vuoraa 24 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.
Murenna keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Painele seos vuoan pohjalle ja noin 1/2-1 cm korkeudelle reunoja.
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna voimakkaasti vaahdottaen. Siivilöi vehnäjauhot vaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Paloittele ja sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Lisää suklaa taikinaan koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vaahdota kunnes taikina on ilmavaa. Levitä taikina keksipohjalle tasaisesti.
Vaahdota tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljatahna tasaiseksi massaksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vaahdottaen. Vaahdota vielä vähintään minuutin ajan kunnes massa on tasaista ja hyvin ilmavaa. Levitä massa brownie-kerroksen päälle tasaisesti. Paista kakkua 30-40 minuuttia, kunnes kakku on hyytynyt ja hieman reunoiltaan paistunut. Anna kakun jäähtyä ja laita huoneenlämpöinen kakku jääkaappiin viilenemään.
Sekoita keskenään Vegegel ja 1 dl vispikermaa . Lisää vadelmat, tomusokeri ja sitruuna-aromi. Kuumenna sekoittaen kunnes seos paksuuntuu ja höyryää. Nosta liedeltä, sekoita ja anna seoksen jäähtyä lähes huoneenlämpöiseksi, ei kuitenkaan niin kauaa, että seos alkaa hyytyä. Vaahdota loput vispikermasta erillisessä kulhossa. Sekoita kermavaahto vadelmaseokseen. Levitä vadelmamousse jääkaappikylmän juustokakun päälle. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia jääkaapissa. Koristele vadelmilla ja mustikoilla ennen tarjoilua.
Inspiroidu
Hyydytettävät kakut
Hyydytettävät kakut
Hyydytettävät kakut