Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää maitoon hiiva, sokeri, suola ja kardemumma. Lisää jauhoa pienissä erissä ja vaivaa taikinaa aluksi vatkaamalla ja lopuksi vaivaamalla. Lisää pehmeä voi pieninä kuutioina vaivauksen loppupuolella. Vaivaa taikinaa voimakkaasti, jotta siihen muodostuu hyvä sitko ja taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Jaa taikina kolmeen osaan ja värjää jokainen osa omalla värillään. Vaivaa huolella, jotta väri sekoittuu tasaisesti. Anna taikinoiden kohota liinalla peitettynä noin 30 minuuttia.
Sekoita täytteen raaka-aineet kulhossa tasaiseksi massaksi. Täyte saa olla pehmeää ja helposti levittyvää.
Kaada ensimmäinen taikina jauhotetulle leivinalustalle ja kauli se ohueksi levyksi (noin 30 x 60 cm). Levitä kolmannes täytteestä taikinalevyn päälle. Kauli seuraava taikina saman kokoiseksi levyksi ja nosta ensimmäisen taikinan päälle. Lisää seuraava kolmannes täytettä ja toista sama vielä viimeisellä taikinalla niin, että saat kolme eriväristä taikinakerrosta, joiden jokaisen päällä on ohut kerros täytettä.
Rullaa pitkältä sivulta tiukaksi rullaksi. Leikkaa rulla noin 20 palaan (siisteimmän saat käyttämällä leikkaamiseen hammaslankaa). Aseta pullat väljästi leivinpaperin päälle uunipellille. Paina keskeltä kahdella sormella pöytään asti, jotta pulla aukeaa sivuille.
Peitä leivinliinalla ja anna kohota noin 30 minuuttia. Lämmitä uuni 210 asteeseen (ylä- ja alalämpö).
Voitele pullat kananmunan valkuaisella ja paista uunin keskitasolla pelti kerrallaan noin 10 minuuttia kunnes pullat ovat kauniin värisiä ja sisältä kypsiä.
Koristele jäähtyneet pullat sokerikuorrutteella ja koristerakeilla.
Inspiroidu
Pullat
Pullat