Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (halk. noin 22 cm). Vuoraa myös vuoan reunat leivinpaperilla. Hienonna keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimella painellen. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele seos esivalmistellun vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Vaahdota kauravispi kuohkeaksi vaahdoksi. Soseuta mansikat sokerin kanssa. Vatkaa kauratuorejuusto ja puolet mansikkasoseesta yhteen. Kaada loput mansikkasoseesta kattilaan. Sekoita joukkoon vegegel ja kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu. Kaada kuuma seos tuorejuuston joukkoon koko ajan vatkaten. Kääntele joukkoon kauravispi ja levitä täyte heti pohjan päälle. Laita jääkaappiin banaanitäytteen valmistuksen ajaksi.
Vaahdota kauravispi kuohkeaksi vaahdoksi. Soseuta banaanit sitruunamehun ja sokerin kanssa. Vatkaa kauratuorejuusto, keltainen elintarvikeväri ja puolet banaanisoseesta yhteen. Kaada loput banaanisoseesta kattilaan. Sekoita joukkoon vegegel ja kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu. Kaada kuuma seos tuorejuuston joukkoon koko ajan vatkaten. Kääntele joukkoon kauravispi ja levitä täyte heti mansikkatäytteen päälle. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Sulata suklaa ja margariini ja sekoita tasaiseksi. Irrota kakku vuoasta ja aseta se tarjoilualustalle. Kun suklaa-margariiniseos on noin 32 °C, kaada se kakun päälle ja levitä lusikalla varovasti kohti reunoja. Laita kakku jääkaappiin muutamaksi minuutiksi. Vaahdota kauravispi ja siirrä se tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Pursota kakun päälle ruusukkeita kauravispistä. Viimeistele koristelu mansikoilla ja koristerakeilla.
Inspiroidu
Hyydytettävät kakut
Hyydytettävät kakut
Hyydytettävät kakut