Voitele ja vuoraa Ø 18 cm kokoinen kakkuvuoka leivinpaperilla. Laita uuni lämpenemään 180 °C. Hienonna kaurahiutaleet monitoimikoneessa jauhoksi.
Sekoita hienonnettu kaura muiden ainesten kanssa. Painele kakkupohja tiiviisti vuoan pohjalle. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia ja anna jäähtyä täysin.
Sulata suklaa kuumennusta kestävässä kulhossa vesihauteen päällä. Sekoita loput ainekset keskenään tasaiseksi, sileäksi massaksi ja lisää joukkoon sulanut suklaa. Sekoita hyvin. Ota talteen 4 rkl moussea ja laita pursotinpussiin, jossa on tähtitylla. Kaada loput moussesta kakkuvuokaan.
Tee pursotinpussissa olevalla moussella pieniä pyörrekuvioita kakun reunoille. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin 2 tunniksi ennen tarjoilua. Nauti!
Inspiroidu
Kakut
Kakut
Kakut